SANAN- JA USKONNONVAPAUS RY:N VUOSIKOKOUKSESSA VALITTIIN YHDISTYKSELLE UUSI HALLITUS 

Tiedote 5.52023

Yhdistyksen vuosikokouksessa lauantaina 29.4.2023 käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja valittiin uusi hallituksen puheenjohtaja sekä uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Hallituksen järjestäytymiskokous pidetään perjantaina 12.5.2023.

Santeri Marjokorpi luopui puheenjohtajan tehtävästä. Kiitämme Santeria, joka toimi puheenjohtajana yhdistyksen perustamisesta lähtien ja vakiinnutti omalta osaltaan yhdistyksen toimintaa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Susanna Koivula Mäntsälästä. Hän on toiminut hallituksen jäsenenä yhdistyksen koko toiminnan ajan ja on tunnetusti aktiivinen yhdistystoimija.  Onnittelemme Susannaa tärkeästä luottamustehtävästä!

Vuosikokous valitsee hallituksen jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja heistä on vuosittain erovuorossa noin kolmasosa. Puheenjohtajaan ei sovelleta erovuoroisuutta kesken kauden. Erovuoroiset voidaan valita uudelleen. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Yhdistyksen hallitukseen valittiin ennätysmäärä uusia jäseniä. Erovuorossa olivat Vesa Pöyhtäri, Aulis Ansaharju, Pekka Lahdenperä ja Marja-Kaarina Marttila.

Hallitukseen pyrki seitsemän uutta ehdokasta ja kaikki heistä valittiin. Lisäksi Pekka Lahdenperä valittiin uudestaan hallitukseen. Hallituksen kokoonpano on näin ollen puheenjohtaja ja 14 jäsentä.


Hallitus 2023—2024

Puheenjohtaja Susanna Koivula

Jäsenet:

Santeri Marjokorpi

Soili Haverinen

Jari Leppänen

Pekka Lahdenperä

Timo Soini

Petri Mäkilä

Ina Kuula

Ville Kettunen (uusi)

Mika Ebeling (uusi)

Mikko Heikkilä (uusi)

Loviisa Kaartokallio (uusi)

Tuulikki Tepora (uusi)

Jyrki Ijäs (uusi)

Toni Terho (uusi)

 

Kuvassa on hallituksen jäseniä, uusia ja vanhoja. 

Edellinen
Edellinen

SUV ry hallituksen puheenjohtaja Susanna Koivulan esittely

Seuraava
Seuraava

Oikeus sanoa! 11.5. klo 13:00