Tapaus Juhana Pohjola


Käräjäoikeuden tuomio luettavissa nyt kokonaisuudessaan


Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on nostanut syytteen myös hiippakuntadekaani Juhana Pohjolaa vastaan. Asia koskee Suomen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemaa Päivi Räsäsen kirjoitusta Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Syytteen mukaan kyse on kiihottamisesta kansaryhmää vastaan.

Syytteen mukaan Lähetyshiippakunnan piispaksi valittu Juhana Pohjola on ollut Luther-säätiön asiamiehenä ja verkkosivujen päätoimittajana vastuussa kirjoituksen levittämisestä.

Oikeudenkäynnit ovat olleet samaan aikaan Päivi Räsäsen tapausten kanssa, eli ma 24.1.2022 ja 14.2.2022. Syyttäjät vaativat myös Juhana Pohjolalle sakkorangaistusta. Lisäksi syyttäjä vaati Suomen Luther-säätiölle vähintään 10 000 euron yhteisösakkoa tosiasiallista päätösvaltaa käyttävänä oikeushenkilönä.

Tuomio annetaan kirjallisena 30.3.2022 klo 13.

Päivitys 30.3.2022

Käräjäoikeus vapautti Juhana Pohjolan syytteestä. Mikäli syyttäjä valittaa Päivi Räsäsen pamfletti-asiaa koskevasta päätöksestä hovioikeuteen, myös Pohjolan oikeudenkäynti tulee todennäköisesti jatkumaan.

Sanan- ja uskonnonvapaus ry seuraa tilannetta.

Yläreunan kuva: Janne Koskela