Espoon kaupunki ei maksa Suvivirsi-korvauksia

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta toukokuisessa päätöksessään katsoi, että Espoon kaupunki oli syrjinyt Lauri Ojalaa ja hänen lastaan vakaumuksen perusteella. He olivat valittaneet tulleensa syrjityksi, koska koulun kevätjuhlassa oli laulettu Suvivirsi ja koulun joulujuhlassa Varpunen jouluaamuna. Epoon kaupunki päätti, että se ei maksa hyvityksiä Lauri Ojalalle, ei myöskään hänen lapselleen. Päätöstä kaupunki perusteli sillä, että perustuslakivaliokunta on yksiselitteisesti linjannut, ettei yksittäisen suomalaiseen kulttuuriperinteeseen kuuluvan virren laulaminen tee koulun tilaisuudesta uskonnollista.

Helsingin Sanomien 9.6 julkaistussa jutussa kerrotaan:

"Espoon perusopetusjohtaja Juha Nurmi hylkäsi Lauri Ojalan hyvitysvaatimuksen Suvivirsi-kiistassa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta määräsi Espoolle uhkasakon ja suositti hyvitystä syrjinnästä. Ojala selvittää juristinsa kanssa asian viemistä oikeuteen."

"Espoo harkitsee mahdollisia jatkotoimia asiassa. Kaupunginhallitus voi halutessaan päättää, että kaupunki valittaa hallinto-oikeuteen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksestä."

Iltasanomien uutisessa 9.6.2026 sanotaan, että Espoon kaupungin-hallitus päättää 15.6.2026 siitä, valittaako Espoo hallinto-oikeuteen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan asettamasta 10 000 euron uhkasakosta.

-Pidän hyvänä asiana, ettei Espoon kaupunki maksa lautakunnan suosittelemaa taloudellista korvausta, koska yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös on ilmeisen virheellinen perustuslakivaliokunnan linjausten valossa.


Sanan- ja uskonnonvapaus ry:n järjestökoordinaattori
Susanna Koivula

Seuraava
Seuraava

Suvivirsi ei syrji ketään!