“On häpeäksi Suomelle - ei se, että Räsänen kertoi tapauksestaan Yhdysvaltain kongressissa - vaan se, että hänellä on tapaus!”

Uutisointi kansanedustaja Päivi Räsäsen matkasta Yhdysvaltoihin kongressin kuultavaksi on ollut lähes yksinomaan negatiivissävytteistä suomalaisessa mediassa. Räsäsen syytteet kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ei nouse uutisissa huolenaiheeksi. Suoraan ja epäsuoraan Räsäselle satelee nyt syytöksiä siitä, että hän olisi altistanut itsensä presidentti Donald Trumpin hallinnon politiikan välikappaleeksi osallistumalla Yhdysvaltain edustajainhuoneen oikeusvaliokunnan kuulemiseen. Aiheena kuulemisessa oli Euroopan uhka amerikkalaiselle sananvapaudelle ja innovaatioille.


Kotimaisen uutisoinnin perusteella syntyy kuva, ettei Euroopassa millään lailla pyritä kaventamaan sanan- ja uskonnonvapautta, vaikka tälläkin hetkellä juuri kansanedustaja Räsänen odottaa Korkeimman oikeuden päätöstä häneen kohdistuviin syytteisiin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Päivi Räsänen on vanhassa pamfletissaan ja X:ssä kirjoittamassaan twiitissä tuonut julki kristilliseen uskoonsa perustuvat näkemykset avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Ei Räsänen ole suinkaan ainoa, joka on Euroopassa joutunut kristillisen vakaumuksensa takia leivättömän pöydän ääreen. Iso-Britanniassa esimerkiksi kristittyä Isabel Vaughan-Sprucea syytetään lain rikkomisesta, koska hän rukoili mielessään aborttiklinikan läheisyydessä. Vuoden 2023 yleisen järjestyksen lain 9 § kieltää ”vaikuttamasta kenenkään päätökseen käyttää, tarjota tai helpottaa aborttipalvelujen tarjoamista” 150 metrin säteellä aborttiklinikasta. Vaughan-Sprucen oikeudenkäynti pidetään lokakuussa 2026. Tämä "ajatusrikollinen" on jo toista kertaa syytettynä samasta asiasta. Jälkimmäinen teko eli äänetön rukous aborttiklinikan läheisyydessä tapahtui 27.1.2025. Muitakin esimerkkejä olisi kerrottavaksi. On selvää, että Euroopassa on tarvetta puolustaa sanan- ja uskonnonvapautta sekä seurata sitä, millaista lainsäädäntöä meillä ja muualla valmistellaan.

On käsittämätöntä ja suorastaan häpeällistä, että Suomessa Raamatusta uhkaa tulla rikosväline. Edellinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen piti Räsäsen (syytteeseen johtaneen) twiitin Roomalaiskirjeen siteerausta potentiaalisesti rikollisena. (HS 2019.) On häpeäksi Suomelle - ei se, että Räsänen kertoi tapauksestaan Yhdysvaltain kongressissa - vaan se, että hänellä on tapaus!

-Järjestökoordinaattori Susanna Koivula

Päivi Räsänen kuvattuna Helsingin Käräjäoikeudessa. Valokuva: Susanna Koivula.

Seuraava
Seuraava

Tapaus Juha Mäenpää - eroavatko yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden näkemykset yhdenvertaisuudesta?